GARDEN OF BECOMINGS (2021-) by Inkeri Aula, Mark Niskanen & Jani-Matti Salo Garden of Becomings is both a multimedia publication and a co-working platform moving in the borderline of art and social research. This open-access publication in the form of a virtual 360 environment opens up and shares the accomplished work and the background elaborations of our three-member art/research collective. The site is taken care of like a living garden, where our cultivation can produce serendipity, insights not originally searched for, in the wild growth and the appearing weedy landscapes. The constant construction of the virtual 360 environment enables sharing complex working processes in a novel way with other artists and researchers, while simultaneously creating a foundation seeding and cultivation of new works of art and research. We publish documentation, photographs, and recordings of projects, but also background research, experiments, and abandoned paths. The conventional academic publishing is slow and demanding with the long-term processes of referee rounds and editing; in a similar vein, artistic work is time-consuming and the final product contains only a phase of the whole process. Unlike in conventional academic and artistic published works, our Garden of Becomings brings forth unpolished, unfinished processes in a transforming phase. Garden of Becomings is a living organism–always a work-in-progress, never finished, and never polished. The project is kindly supported by Frame Contemporary Art Finland and the Arts Promotion Centre Finland (Taike). INKERI AULA is a cultural anthropologist who studies changing environmental relationships and shared sensory experiences across generations. Aula’s diverse research themes include translocal communality, sensory relationships with the environment, social imagination, Brazilian research, and multisensory ethnography. Currently, she conducts postdoctoral research about creativity and healthy ageing in Aalto University. avcd.aalto.fi/people.html uef.academia.edu/InkeriAula inkeri.aula@gmail.com MARK NISKANEN and JANI-MATTI SALO create multidisciplinary installations that weave together everyday phenomena and various technologies. The duo’s work delves into the world of the senses, human interactions, memories, experiences of solitude and togetherness, and their associations with global themes. Evolving, the works often take the form of site-responsive, ephemeral situations. Niskanen and Salo are fascinated by framing existing environmental structures into works of art and sharing their authorship with the non-human. www.niskanensalo.com instagram.com/niskanensalo contact@niskanensalo.com

“It is almost an urban anachronism, something that is out of place and out of time,” wrote Fred Feretti for NY Times in 1979. Caven Point, one of the last remaining salt marshes in New York, has become a home for falcons, egrets, herons, kingfishers, wrens, swallows, owls, and seals, just to name a few. Closing this area from people has resulted in the process of auto-rewilding, allowing us to see a glimpse of what New York harbor must have looked like before it was settled, and showing hope for healing of our disturbed, damaged landscapes.

INKERI AULA - GHOSTS AND MONSTERS We follow kinds of stories that take us beyond the modern individual. Layered temporalities of living and dying shape our landscapes. Symbiosis is vulnerable. But extinction leaves traces. As life-enhancing entanglements disappear from our living spaces, ghosts take their place. The slow art of getting to know a place and its creatures requires both scientific inquiry and imagination. It is difficult to imagine what has been lost, because we have lost our ability to see and to remember. Ghosts remind us. In our vulnerable entanglements with more-than-human world we humans are monsters. We belong to the wonders and terrors of symbiotic entanglement in the Anthropocene. Like the mythical Chimeras of the ancient Greece, composed of mismatched animal parts, we are multispecies bodies tumbled into bodies, microbial worlds and more-than-human rhythms. Material worlds and the stories we tell about them are bound up with each other. Sometimes we can see ghosts: in the residues of violence on both sides of controlled state borders and in the piles of plastic waste on the beach. But there are ghosts we cannot see and ghosts we tend to forget. We need to learn multiple forms of curiosity: attunement to multispecies entanglement, to the shimmer all around us. There are ghostly matters shimmering just below our notice, temporal patterns of other dreamings, pulses of ancestral power, of life riding a wave that is always coming. Landscapes enact more-than-human rhythms. Life on a damaged planet persists in the shadows of mass death. We need to learn the art of noticing small attunements in order to survive. ____ Conceptual communication from Inkeri Aula to sound artist duo Niskanen & Salo. The poem is a poetical resume constructed about the concepts of ghosts and monsters with rearranged sentences from the transdisciplinary book ”Arts of Living on a Damaged Planet – Ghosts and Monsters of the Anthropocene” (eds. Anna Lowenhaupt Tsing, Heather Anne Swanson, Elaine Gan, Nils Bubandt. University of Minnesota Press 2017). In the edited collection scholars from natural sciences, humanities and arts gather around multi-species entanglements.

Jani-Matti: Kun ajattelen teosta, tarkkailen pilveä. Ajattelen sitä alati muuttuvana ja huokoisena, ympäröivänä olosuhteena. Olosuhteena, jota voi yrittää määrittää koskaan siinä onnistumatta. Dynaamisena ja katoavana tilanteena, joka luo itsenä aina kuitenkin uudelleen, toisenlaisena. Kuvittelen aistivat olennot, rikkaruohot ja puut, meidät, ketun, jättipalsamin, etäisyydet, lietteen ja äärevyyden haparoimaan tuohon samaan sumuun. Outoon ja hohtavaan, eri ajallisuuksien maastoon, jossa etsitään kytkeytyneisyyttä toisiimme, valumiseen ja haihtumiseen. Ja valintoja, vastuuta, yrityksien, tietämättömyyden, pelon ja ahneutemme synnyttämiä aaveita, jotka ovat menneet, mutta vaikuttavat yhä ja ovat tuleva. Vaikka selkäni ei enää kestä tämän päivä päivältä raskaammalta tuntuvan näkymättömän kivireen vetämistä, yhteinen toiminta sekä elo ketään kaventamatta ja kontrolloimatta luovat kuitenkin toivoa kaaoksen keskellä. Hymähdän kuullessani, että pilviä opiskellaan, jotta hahmottaisi kaaosta ja galakseja. Tänäänkin sataa. Sade on toisenlaista nyt.

Jani-Matti: Kummitteleeko puutarhassamme kadotettu tulevaisuus teosaihioiden samplailun kautta? Läpivalottaako aistihavaintojen ja kuiskausvempainten luuppailu lopulta sen, että emme pysty kuvittelemaan tulevaa? Eli missä määrin vanhan pitää kadota? Vai onko Garden of Becomings yhtä aikaa menetetty ja mahdollinen? Oire siitä, että jotakin on aidosti muuttumassa?

Inkeri Aula, Mark Niskanen & Jani-Matti Salo in Vallisaari, 2021. Photo: Eveliina Tuulonen. Mark: Jani-Matti and I have been working together since 2015, mostly making installations, primary mediums being sound, video, light, and space. Our recent works have delved into the world of the senses, human interactions, memories, and experiences of solitude and togetherness. We often say that our work is not about the objects we create, but rather the ephemeral situation formed by the meeting of the art object and the viewer. Our primary goal is to create spaces for imagination through seemingly small gestures. Jani-Matti: A good example of this kind of work and thinking is our public space installation called No Names www.niskanensalo.com/no-names which consists of a light bulb attached to a microphone stand, a chair, and headphones. Unknowingly, by encountering the installation, a visitor or passerby becomes connected with a stranger. Their conversation remains private. There’s no time limit, no script, the situation is open. One No Names participant (actually in New York) told us that she had no idea that she could talk with the light bulb - instead, she ended up immersing herself into the live audio feed of someone else’s environment. So after the feedback, we thought about making this situation into its own piece. The idea was to have someone spend a day with a pair of binaural microphones in their ears, and then allowing people to vicariously live through their experience. Mark: We started looking into literature on audio walks, learning about sensory walks, and that’s how we stumbled upon Inkeri’s article “Sensory walk in an urban landscape”. For Jani-Matti and me, it opened a lot of new thinking and even vocabulary. After approaching Inkeri with an email, we set up a video conference call. We told Inkeri about our work, and Inkeri shared information about her research practice and involvement with SENSOTRA. Since a lot of our upcoming sound installations and exhibitions are site-responsive, or they derive much of their content or meaning based on the location of the work, we thought that working with a researcher would allow us to more deeply delve into some of the themes that we were interested in. Through discussions with Inkeri, as well as reading some of her writing and other text she recommended us to read, we found that we were pretty quickly able to establish a common language, and a theoretical framework that worked as a foundation for our collaboration. Jani-Matti: For us, collaboration means also dramaturgical thinking together. One dramaturgical method is example asking questions and answering with a new question to the question. And when people with the same interests, but from different backgrounds, are just asking, together (like around some kind of a well), it makes the discussion larger and new perspectives are possible. So there are no clear answers, but it’s one way to develop language together. After asking and talking, it’s important to make something concrete to get more knowledge (what kind of a cloud is around us, how to connect with that). How could misunderstanding be also a starting point for something new? Inkeri: For me, interesting as an ethnographer was to get hands on with joint sound work. We met with Jani-Matti and he delivered to me binaural microphones, with which I made a soundwalk in the countryside community village where I live, into the life and death questions with small cattle farming. The result became evocative in many ways and Mark & Jani-Matti experimented on different video displays with it while in residence in the Mana Contemporary. www.niskanensalo.com/being-there-if-you-could-walk-in-my-shoes I wanted to do something together envolving directly the SENSOTRA research archives. We have coded our ca. 200 interview transcripts in a qualitative software program atlas.ti for different themes. So I went through the Turku data and some from Brighton coded with ”more-than-human” and came up with dozens of pages of anonymous passages, of which I chose the ones most intriguing and forwarded them for Mark and Jani-Matti. Mark: After receiving all these passages from Inkeri, Jani and I got really excited. Usually our work is about creating an installation that would promote a sort of a heightened sense of awareness or sensibility in the observer or the viewer. With SENSOTRA’S transcribed passages, we now had similar observations as a starting point. These observations were poetic, even aphoristic, but they were all very colloquial in tone. Our main challenge became to recontextualize the SENSOTRA data for us to observe the observations in a new light. In terms of our collaborative process in the past 10 months or so, we mostly worked by sharing resources and ideas over email. We also did an occasional video call to talk about ongoing projects more in-depth. It was a constant exchange of ideas, but we kept the original anonymous SENSOTRA passages as the foundation. Inkeri: I got enthusiastic about the notions of ghosts and monsters of the Anthropocene developed by anthropologist Anna Tsing and her group in a multidisciplinary collection. Bringing together natural sciences and humanities they seek to attend to the unseen multispecies entanglements that have made present planetary life forms possible but often remain forgotten and get destroyed without notice. I wanted to involve Mark and Jani-Matti with the conceptual framework so I resumed excerpts from the book into a poem. Mark: At the time, in March 2020, when we were thinking about an online work for the conference, many theaters started posting images of their ghost lights along with announcements that the theatres have to close for the foreseeable future due to the pandemic. Traditionally, Ghost Light is a light that is left on a theatre stage overnight. There are some theatre beliefs that the light either keeps the ghosts happy or vice versa, keeps them away from the theatre. The more functional use of a ghost light is to keep the theatre workers safe, so they wouldn’t fall into an orchestra pit or trip on things they can’t see, etc. There were a lot of thematic similarities between the concept of the ghost light and our previous work (No Names). Also, the discussions with Inkeri about the metaphorical Ghosts and Monsters was an interesting coincidence. This led us to decide to fuse the content we had been working on with Inkeri with the Ghost Light phenomena in the traditional theatre context. One of the questions we had was how to represent the research material in our work. We wanted to keep the voice vague, to make it as anonymous, genderless, and ageless as possible. By achieving that, we believe that 1) the viewer would not be able to distance themselves from the material, and 2) the sensory experience itself takes priority over the character or location of the person who speaks. Jani-Matti: Theatres have been places for human-storytelling and imagination for thousands of years all around the world but the scale of the theatre space is designed for humans - actors are always in focus. So, different kinds of representations, for example, more-than-humans, are challenging and problematic on the stage. In this case, when we’re talking about “ghosts”, the context really matters. The location itself, the Finnish National Theatre, has been a really important place for forming Finnish national identity and storytelling. But now, when the climate crisis is going on all around the world, we also need other perspectives and “stories” about our interconnectedness with other beings and organisms. How could “ghosts”, fragments from SENSOTRA’s material, the unseen, be in focus on the stage? Imagination, thinking of the other, being with the other, are radical ways to develop compassion. So how SENSOTRA’s materials and data could be a trigger for imagination or refocusing senses in urban space? But this is important: it’s not enough to just introduce research data - data and all other installation’s elements need to penetrate each other. And for this, one solution is to use dramaturgical methods and thinking to create holistic experiences, situations and circumstances. With the Ghost Light installation, when a member of the audience steps out from the theatre space, where is their focus after the experience? Mark: A lot of our peers have mentioned that they don’t know if Ghost Light belongs in the context of theatre or contemporary visual arts. This is our modus-operandi, being in-between or not attaching ourselves too much into any one medium. Some of the projects we have coming up are a gallery exhibition at Pori Art Museum, Poriginal Gallery in Finland. The name of the exhibition is “The Rains Are Different Now” which is a direct quote from a farmer, that our friend and climate scientist Andrew Kruczkiewicz interviewed on his field work. We are using hyperdirectional speakers as the medium to present sensory observations collected from sound walks. In addition to the SENSOTRA material, we’ll collect some new local data by doing some guided sensobiographic walks in Pori. These speakers first appear as late-modernist single-color paintings on the wall, but soon after walking into the gallery, the viewer will start feeling a whispered voice. It feels like the sound comes from an extreme proximity, so the situation is quite uncanny. We decided to use the whisper, because it anonymizes the voice, and similarly to Ghost Light, it becomes difficult to comprehend the age or gender of the voice. Inkeri: Our published works include two installations with whispers from sensory walk interviews. In 2020, a gallery exhibition at Pori Art Museum, Poriginal Gallery in Finland went by the name “The Rains Are Different Now” which is a direct quote from a farmer, that our friend and climate scientist Andrew Kruczkiewicz interviewed on his field work. We are using hyperdirectional speakers as the medium to present observations collected from sensory walks. These speakers first appear as late-modernist single-color paintings on the wall, but soon after walking into the gallery, the viewer will start feeling a whispered voice. It feels like the sound comes from an extreme proximity, so the situation is quite uncanny. We decided to use the whisper, because it anonymizes the voice, and similarly to Ghost Light, it becomes difficult to comprehend the age or gender of the voice. The sentences and observation fragments are derived firstly from sensobiographic walking interviews produced in the SENSOTRA project in Turku, Ljubljana and Brighton. Besides, we reached out to local people in the Pori region to walk their own significant routes with us while talking about their relationships with the environment, particularly bodies of water. We learnt a lot about Kokemäenjoki river, connected history, stories and emotions, and the transformations brought about by floods and ice. These multiple perspectives were organized into a three-part display: no-longer, now, and not-yet. Similar work was done in New York. With the city in near-lockdown, we organized walks with volunteering locals mostly by following their steps on the phone, which I also did from Finland, or by Mark walking with them. The combination of these walks were organized into Murmurations. The name refers to a flock, an ever-changing, cloud-like organism – a system that is greater than the sum of its parts. It is a metaphor of collective listening, sensing, and awareness of the surrounding environment and its movement. On the other hand, a murmuration is a voice that is barely heard. The installation in Brooklyn provided experiences of surprising, even uncanny intimacy in times of social distancing and growing worries over the environment.

Inkeri: We thought this would be a platform to share our ideas mutually, to grow seedlings and sprouts for works to be born, for processes in-becoming. Yet. Is it not too windy here for fragile seedlings to grow? Are they not better off at home (home?). Simultaneously, we find in our past tracks several sideways, weeded or unweeded: interviews, walks, images and sounds that are not in front of our steps now in this temporal cartography. Or they might be. Routes can be changed many times. This platform is permanently unfinished and so is the past.

MUISTIO 25.8.2022 Jani-Matti: Ghost Light -teos keräsi yllättävän suuren yleisön. Satunnaisia ohikulkijoita, alueen asukkaita, taiteilijoita, lapsiperheitä, tutkijoita. 16.8.2022 Jani-Matti: Here are some thoughts for the symposium. How could research data trigger reimagination or refocusing senses in the local water environment? How do we spatialize and experience local knowledge about the state of water in a public space? When we talked about the effects of climate change during sensory walks around the Kokemäki River area and, for example, mercury in the river sediment, Liisa (one of the participants) stated that "Everyone knows it, but no one says or talks about it." (Kaikki sen tietää, mut kukaan ei sano). As we can read in Inkeri's article, 'We used to think that everything that goes to the sea just disappears' – sensorial experiences of river environments in change, local people in river areas have a lot of personal and multisensory knowledge about the state of the water, but it seems it's not in general, daily, critical conversation? As an artist, I'm interested why this "collective silence" that Liisa mentioned. During the spring and summer, I've been thinking about how to recycle the observations of sensory walks back into their surroundings. For example, I've been biking around Kokemäki River area and done little demos. One of them is this flag with sensory information printed on it: "But that's how we used to think about it, everything that goes into the water just disappears". www.gardenofbecomings.com/flag (This video was filmed in the Kokemäki river delta last April). How to frame existing environmental structures into works of public art? Could example flagpoles (in the city area) be an uncanny and gentle platform for sharing sensory experiences and local knowledge? Flags that contain silent knowledge about the state of the water? Would this intervention trigger a deeper conversation, senses, memories, and emotions?   11.8.2022 Jani-Matti: Ensi viikon SeaHer-hankkeen Environmental change, agency and knowledge of the Sea -symposiumin ohjelma täällä: https://www.abo.fi/en/event/symposium-environmental-change-agency-and-knowledge-of-the-sea/ 4.8.2022 Jani-Matti: Osa muistiosta kadoksissa myrskyn jäljiltä. Palauttelen varakopioista. Lisäsin tulevan Viiruksen Ghost Light -illan infot rannalle. 24.5.2022 Jani-Matti: Pyöräretki Suomenojan lintualtaiden lähistölle Espoossa. Palstaviljelyä voimalinjojen alla Bauhausin takapihalla. Länsiväylän iltapäiväruuhkat tuossa oikealla vieressä. Palstoilla muovituolien lisäksi muun muassa kaasugrillejä. Vain ajan kysymys, milloin jokin Gigantti valtaa palstat. Ja kaiken tämän keskellä ihminen kuokkii maata edelleen niin kuin on kuokkinut vuosituhannet. 23.5.2022 Inkeri: Hei tuli vastaan hauskan oloinen julkaisukanava: www.sensatejournal.com 13.5.2022 Inkeri: www.abo.fi/fi/tapahtuma/symposiumi-environmental-change-agency-and-knowledge-of-the-sea/ 10.5.2022 Jani-Matti: "Satelliittikuvista näkyy, kuinka Porin edustalta laskeva Kokemäenjoki kuljetti runsain määrin maitokahvin väristä sakkaa Itämereen huhtikuussa." https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008791949.html Tuolla samalla suistoalueella liehui lippumme huhtikuun alussa. Video täällä: https://gardenofbecomings.com/flag 2.5.2022 Jani-Matti: Miten rahoittaa "vapaus" tehdä ja toimia taiteellisesti ja tietellisesti? Mielekkyyden ja merkityksellisyyden kysymys ja sen vaaliminen? Miten vapautua organisaatioiden "markkinointikyykytyksestä"? Miten jokainen tekijä voisi toteuttaa itseään ja olla niin kuin tahtoo, osallistua miten tahtoo ilman ekspliittistä vaatimusta olla näin tai noin, oman halunsa mukaan? Ja niin, että ei tarvitsisi kaventaa itseään? Mutta saisi kuitenkin myös hyvän korvauksen osallistumisestaan, yhteisestä ajattelusta? 13.4.2022 Jani-Matti: Terveisiä Huittisista! Pakkasin eilen illalla aistimuistolipun reppuun ja suuntasin pyörällä kohti Lauhan tulva-aluetta ja Ripovuorta (ikoninen paikka kaupungissa hiisi- ja jättiläistarinoineen) https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ripovuori Todella tyydyttävää, kun on fyysisesti niin ”kevyt” teos - hieman kukkalankaa ja jokin oksa maastosta ja sitten vain lippu liehumaan :) 6.4.2022 Jani-Matti: Ihan kiinnostava Anthropocene Lecture Series Oslo School of Environmental Humanitiesilta https://www.hf.uio.no/english/research/strategic-research-areas/oseh/news-and-events/events/lecture-series/ Tuolta löytyy tallenteita. Katsoin juuri Anna Tsingin luennon Feral Atlasista. Ko. luento tulee myös tuonne saitille. 4.4.2022 Jani-Matti: Terveisiä lumimyrskyn keskeltä Jätkäsaaresta. Lisäsin Ghost Light -demokuvat 2-rannalle. 30.3.2022 Jani-Matti: Palasin Donna Harawayn ja Fabrizio Terranovan ‘Story Telling for Earthly Survival’ -elokuvan ääreen ja sitä katsellessa jäi mieleen kolme sitaattia Harawaylta. Laitan ne muistiin tänne: “The only way to come in to the presence of it is to constantly keep doing positive things, you have to keep trying to make an experiment work. You have to constantly keep writing this particular story, not some story in general, but this story. You have to do this, you have to be here, not everywhere. You have to be attached to some things, not everything. The only possible way is again and again and again, we engage each in the - in the - in doing something, you know?” “How to make weak stories stronger and strong stories weaker.” “(…) but thinking is is what we are about and thinking is a materialist practice with other thinkers. And some go the best thinking is done as storytelling.” 29.3.2022 Inkeri: Terkut Rymättylän Herrankukkarosta kirjaseminaarista, kerron kohta vähän meidän kävelyistä. 23.3.2022 Jani-Matti: Oliomaisuudesta puheenollen, pitäiskö GoBin kytkeytyä Twitteriin ja perustaa sinne tili sekä silta gardenofbecomings-sivuston välille? 14.3.2022 Inkeri: Tässä kooste Poliman tutkimuspäivän Garden of Becomings- esittelyni herättämästä keskustelusta: Esittelin vähän enemmän kuin Joensuussa työskentelyprosessiamme ja kuvailin teosten syntyä. Lopuksi näytin Ghost Lightin. Sain hurjasti kiitosta siitä, että jaoin meidän tekemisen käytäntöjä, juuri sitä pidettiin erityisen tärkeänä ja arvokkaana. Arvokkaana myös siinä mielessä, että yksi kysymys oli: Mitä ajattelemme tekijyyden ja jakamisen suhteesta? Prosessien jakaminen tällä tavoin on hyvin anteliasta, kun yleensä tekijät vahtivat hyvin mustasukkaisesti omia ideoitaan ennen kreditoituja julkaisuja. Vastasin omasta puolestani, että tekijyys on hajautunutta ja prosessinomaista, ideat ja muodot kulkeutuvat vapaasti, vaikka toki teemme omissa nimissämme teoksia, julkaisuja ja koko virtuaaliympäristönkin. Jäin kuitenkin miettimään, että toki tällainen julkaisu on itsessään myös tiede- ja taidepoliittinen kannanotto, ja sitä voisimme ekslpikoida enemmänkin, niinkuin viime zoomissamme oli puhetta: eli luomme selkeästi erilaista tekemisen tapaa, jossa keskeneräisyys on lähtökohta. Samalla se on liki itsepiratistinen jakamisen tapa joka ei toimi hankemaailman dramatiikan (suureellinen hakemus, toteutus hiljaisuudessa, tulos) ehdoilla. Tätä vastavirtaisuutta voisi miettiä enemmänkin auki tiedon etiikan ja tekijyyden suhteisuuden (relationaalinen ontologia) kannalta. Jani-Matti: Maalaan tätä tekijyyden kysymystä hieman leveällä pensselillä sinne sun tänne: Mielestäni mediatutkija Susanna Paasonen kiteytti hyvin Kulttuurintutkimuksen päivien luennossaan joulukuun alussa, että ihminen on kohtaamisia, ei ‘miksi’ vaan ‘miten’ kohdataan maailman ja eri materiaalisuuksien kanssa - olemme aina joksikin tulemisen (becoming) tilassa ja toisaalta läsnä on ‘unbecoming’, eli jotakin putoaa aina kelkasta. Siis keskeneräisyys. Voin vain puhua subjektiivisesti, mutta ajattelen, että jakamisen taustalla on käsitys yksilöstä, joka on enemmänkin ‘me’ kuin ‘minä’ eli kaikki ne kohtaamiset täällä pallolla tallustamisen aikana. Myös biologisesta näkökulmasta (viittaan tässä esimerkiksi mikrobiomiin). Eli olen pohjimmiltani sitä mieltä, että ei ole mitään erityisen uniikkia yksilöä, on ehkä vain “dramurgista ajattelua” eri ideaverkoissa, uusien yhteyksien löytämistä sekä kytkentöjen tekemistä, kokeilua eri asioiden välillä, vaikuttumista, ihmettelyä - ennen kaikkea "olen sitä mikä minua innostaa" -lähtökohdasta käsin (Silvan Tomkins). Koen, että minut on otettu mukaan, minulle on jaettu ja haluan myös jakaa eteenpäin. Kyse on myös praktiikasta - en ole koskaan tehnyt esimerkiksi taidetta pelkästään yksin, vaan siihen liittyy aina toiset. Mutta jos meillä ei ole mitään omaa, kuinka voimme erottaa itsemme muista? Evoluutiobiologi Aura Raulo kirjoitti WAUHAUS-ryhmän Suurenmoinen sotku (2021) -esityksen kirjeessä eri verkkoihin kytkeytyisestä seuraavasti: "Verkko-näkökulman salaisuus onkin se, että vaikka sisäiset huoneemme olisivat vain lainatavaraa täynnä, voi meillä silti olla olennon olemus, itseys ja identiteetti. Me emme ole samanlaisia. Meidän erityislaatuisuutemme on tienristeysten erityislaatuisuutta. Vaikka emme omistaisi mitään, on sijaintimme verkossa ainutlaatuinen. Olemme ainutkertainen yhdistelmä reittejä". Kun puhutaan poliittisen mielikuvittelun kontekstista, on se aina tietenkin suhteessa vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään. Jos halutaan oikeasti aiheuttaa vastaliikettä, on harrastettava reflektiota, miten tämä arvomaailma (muun muassa jatkuva kilpailu, valuuttojen valta, itsekkyys, ahneus, me-ne -asetelmat, enemmän on enemmän -asenteet…) ovat pesiytyneet ruumiisiimme ja oireilevat myös ylisukupolvisesti. Pysähdyttävä tiedostamaan, oppimaan ja poisoppimaan. Ajattelen siis, että tämä jakamisen ja anteliaisuuden ele on myös jollakin tavalla antikapitalistisen toiminnan harjoittamista. Enkä siis tarkoita, että esimerkiksi kaikki kilpailu olisi huonoa - mielestäni älyllinen kilvoittelu ja haastaminen on erittäin tärkeää, jotta yhteiskunta kehittyisi eteenpäin. Toisaalta nykyisen maailmantilanteen huomioonottaen ajattelen myös, että jakaminen ja antaminen ovat erityisiä rauhan tekoja. Ja rauha taitaa lopulta olla tila käydä vaikeita keskusteluja itsensä että muiden kanssa? Ajattelen, että jakaminen ja antaminen, verkon solmukohtana oleminen, ovat rihmastoitumisen filosofian ydintä. Merkityksellisyyden kokemus syntyy itselläni ainakin sisäisestä vau-elämyksestä, haltioitumisesta: tähän en olisi koskaan yksin pystynyt! Ja toinen erityinen hetki on, kun tämä yhteinen ponnistus, jonkinlainen epälineaarinen pökäle, resonoi sen vastaanottajan kanssa, kohtaamisessa. Garden of Becomingsin ytimen voisi hahmotella olevan siis altistuminen erilaisille kohtaamiselle ja luoda itse merkityksellisiä kohtaamisen tiloja sekä tilanteita. Leikkiä yhdessä, yhteisen leikkikentän rakentamista ilman ekspliittistä päämäärää. Ajattelen myös, että kaikenlainen kollektiivinen toiminta purkaa parhaimmillaan yksilökeskeisen yhteiskunnan neromyyttiä. Näinä aikoina myös utooppinen haaveilu, hidastaminen, yhteisellä hiekkalaatikolla istuminen sekä puuhastelu tuntuu tärkeltä. Ymmärrän kyllä, mistä tämä mustasukkaisuuden kysymys nousee. Silloin tällöin “maailmanparantamisteoksissa" aistin outoa kaksinaismoralismia - näennäisesti ollaan auki maailmaan, mutta samalla soditaan poteroissa ideoista ja puukotetaan selkään - miksi? Tätä haluan ainakin GoBin osalta välttää. Jos ottaa toisen idean jalostaakseen, mielestäni se pitää vain tehdä aina paremmin tai ehdottaa toisin. On kuitenkin myönnettävä, että sen sijaan, että olisin mustasukkainen ideoita kohtaan, olen itse aika tarkka sekä herkkä ryhmän sisäisestä lojaalisuudesta. Eli kun jaan ryhmän sisään ideoita ja teen työtä yhteisen hyvän sekä projektien eteen, oletan, että minut pidetään mukana ryhmää koskevissa asioissa ja ryhmän jäsenten yhteistä etua vaalitaan eri tilanteissa sekä konteksteissa. Ajattelen, että tämä on sen jonkinlaisen “kollektiivisen” (tosi ongelmallinen ja haastava määritelmä) tekemisen ydin. Pidetään mukana. Eli loukkaannun kyllä henkilökohtaisesti, jos tulkitsen, että ryhmän yksilöt käyttävät tekemääni työtä hyväkseen ilman, että tiedän siitä tai käytöstä on läpinäkyvästi keskustelu tai kysytty lupaa. Arvostan kaikenlaista läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä, myös vaikeissa asioissa. Toisaalta, jos itse teen vastaavia tyhmyyksiä, oletan, että minulle huomautetaan välittömästi asiasta, jotta voin oppia ja tiedostaa asian herkkyyden, henkilökohtaisuuden. Osaan ottaa myös kovankin kritiikin vastaan, sillä kritiikillä minut on myös koulutettu. Tärkeää on myös oppia sanomaan ääneen asioita matkan varrella, jotka harmittavat, jotta tilanteet eivät kovissa paikoissa eskaloidu liikaa. Tämä on myös mielestäni kollektiivisen huolenpidon, yhteisen ajattelun puutarhan peruspilari. Toisaalta, oispa vaan upeaa oppia olemaan ideoita ja varallisuutta pulppuava, ehtymätön kaivo, joka vaan mahdollistaisi kaiken hyvän kaikille maailmaan. Otan vielä tähän epämääräisen maalailun loppuun ajatuksen em. tutkija Raulon kirjeestä: "Kun opettelee näkemään verkkoja ja muotoja, alkavat atomit, yksilöt ja muut todellisuuden rakennuspalikat vaikuttaa aika merkityksettömiltä. Samoin tarinat alkamisesta ja loppumisesta. Verkkojen näkeminen antaa meille notkeutta katsoa maailmaa monesta eri kulmasta ja ymmärtää moniulotteisiakin elämänmuotoja. Ja mikä tärkeintä, niiden näkeminen auttaa ihmistä elämään itsensä kanssa". Inkeri: Toinen kysymys liittyi navigointiin ja sen voisi tiivistää niin, että onko meillä sisällysluetteloa? Vastasin, että tällä hetkellä tila pohjautuu eksymisen filosofiaan eli gardenista löytää asioita eksymällä ja tutkiskelemalla. Jatkokysymys oli, kuinka sitten viitata sieltä löytyviin sisältöihin ja kuinka löytää ne uudelleen? Nämä ovat tarpeellisia kysymyksiä sitten jos/kun rönsymme lähtevät laajenemaan; vielä tarvittaneen jonkinlainen atlas, kartta tai opas? Jani-Matti: Hyvä pointti. Kartta on kiehtova, koska se liittynee tähän rihmastot -ajatukseen. Ehkä jokaisen 360-kuvalle voisi antaa sivunumeron ja tehdä kartan tuolla Mirossa (siis mindmapin kaltainen kokonaisuus). 6.1.2022 ILTAPÄIVÄ Viitaten alla olevaan viestiin, niin kokeilin järestää puutarhaa hieman: - Kokeilin poistaa Pori ja New York -paikkatagit 1-rannalta - miltä vaikuttaa? - Lisäsin Porin ja New Yorkin aistikävelyiden ilmoitukset 2-rannalle, jotta aistikävelymetodi olisi jotenkin tiivistettynä ja selkeämmin avattuna. - Kokeilin siirtää Minä maa ja Weedy landscapes -artikkelit kirjastoon, jotta 2-ranta pysyy selkeämmin yhteisten töiden paikkana. Poistin Vallisaareen ja vaihdoin Joensuun ekalta rannalta. Jätin 2-rannalle Aistikävely-artikkelin, jotta lukijalle kirkkaampi kehystys. - Poistin kirjastosta toistaiseksi muutaman oman lisäämäni kirjan, joiden taustoja en ole ehtinyt avata (siis että miksi ne ovat kirjastossa). - Lisäsin New Yorkiin muistiinpanot havainnnoista teoksen ympärillä. AAMU Jani-Matti: Postataanko ensi viikon alussa GoB someen kavereille tutkittavaksi ja kommentoitavaksi? Mietin, että olisi kiinnostavaa avata lähtökohtia ns. “saatetekstissä”, että miksi GoB? Neljä kysymystä: -Luin Framen raporttia ja siinä oli tosi hyviä kohtia. Pohdin, että pitäisikö GoB esittelytekstiä sivustolla päivittää? Esim. tämä: “The constant construction of the virtual 360 environment enables sharing complex working processes in a novel way with other artists and researchers, and the simultaneous seeding and cultivation of new projects.” -Varmistus: Mitä mieltä olette, pitäisikö GoBin ensimmäisestä maisemasta poistaa paikkamerkinnät (Pori, New York..) ja jättää vain ne toiseen rantakuvaan? Pohdin, että tällöin kokonaisuus ehkä jäsentyisi selkeämmäksi 1. julkaisu, 2. työpöytä 3. kirjasto… - vai onko juuri tämä tarkennus se mitä halutaan välttää? Jos halutaan sekoittaa enemmän (rihmaston ajatus) niin sit mielestäni kannattaa ehkä sekoittaa kunnolla (tosin mulla ei ole tähän ehdotusta), sillä tämänhetkisessä versiossa em. 1-2-3 jäsennys on kuitenkin hallitseva. Vai jätetäänkö näin? Sekin sopii mulle. -Ehdotan, että artikkeli taitetaan Docissa ja tulostetaan pdf:nä GoBiin ensimmäiseen rantakuvaan - ajatuksia? Mietin myös, että pitiäisikö artikkelin “kehystää kehittyväksi / keskeneräiseksi” puutarhan ajatuksen mukaan ts. laittaako siihen otsikon alle versionumeron / päivämäärän? -Pitääkö aistikävelymetodi avata sivustolle? Esim. pdf:t Porin ja NYCin kävelyiden sivustoista, joissa metodi selitetään auki? 14.12.2021, edit 30.12.2021 Inkeri: Hei, vähän KT-päivien terveisiä: Työryhmämme oli varsin taide-orientoitunut. Yhteisiä teemoja parin muun esityksen kanssa oli keskeneräisyys, hajaantunut toimijuus, sekoittumisen prosessit. Erityisesti pidin valokuvaaja/dramaturgi-työpari Satu Olkkosen ja Marko Hämäläisen esiin nostamasta hankemaailman eettisestä ongelmallisuudesta. Näitä teemoja tuli esiin kautta linjan ainakin käytäväkeskusteluissa – sekä taide- että tutkimuspuolella jokainen uusi hanke on ratkaisu johonkin polttavaan ongelmaan ja tällaista hypetystä vaaditaan jatkuvasti. Samalla kilpailu ja rahoituksen saaminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Kuten abstraktissammekin taisi jo lukea, garden-of-becomings tarjoaa yhden pakopaikan, tilan toimia ja ajatella yhdessä vaihtuvien hankkeiden välissä ja lomassa. Toivoakseni! (toki on samalla mahdollista, että siitäkin tulee vain lyhytkestoinen ”hanke”...) Gardenissa sai kiitosta mm. keskeneräisyyden ja avoimen prosessin arvostaminen niin, että lopputulema ei ole ennalta määrätty. Nyt alkaa mielessäni muodostua ajankohtaiseksi kysymys siitä, kuinka jaamme ja markkinoimme sivua? Kenelle ja kuinka ja miten se liittyy rihmastoitumiseen toisten ajattelijoiden kanssa? Polima (poliittinen mielikuvitus ja arjen utopiat) -hankkeen paneelissa nousi esiin paljon kiinnostavia teemoja; mm. mainitsemani liejun arvokkuus sisälsi pohdintoja niin ideoiden sekoittuneisuudesta, maailman saastumisen tehokkaasta näkyvistä-häivyttämisestä kuin syvyyspsykologiasta; lisäksi mukana mm. draamaharjoitusten käyttö kaivoskonflikteissa ja empatian mahdollisuus samaistumisen avulla. Katsokaas Suvi Salmenniemen professoriluennon joutomaa-kelat täältä (puheen loppupuolisko): https://journal.fi/tt/article/ Vasta paikan päällä tuli mieleeni kaivata vanhaan konferenssitapaan käyntikorttia, jossa lukisi vain gardenofbecomings.com; ajattelin myös että olisi kiva olla seinällä sellainen lappu, jossa lukisi jotain hämmentävää (joku fragmentti), ja siitä voisi repäistä mukaan liuskan, jossa nettiosoitteemme olisi.Sensotralaiset tykkäsivät kovasti, vaikka ehdin esitellä sivustoa loppuseminaarissa vain hetken. Lupasin sen toki sensotralaisille jakaa. 7.12.2021 Inkeri: JMM, minusta tuntuu että kirjastomme tarvitsee jonkun surrealistisen kirjastonhoitajan hellää kättä tai ajatusta. Kohtahan tuolla polulla ei mahdu kulkemaan, vaikka siellä on vasta joitakin nimikesuosituksia. Meidän täytyy rihmastoittaa tekstejä toistensa taakse ja ennen kaikkea tehdä niillä jotain niin, että tekoihin/sanoihin/kommentteihin jne on helppo tarttua. Täkyjä ja vieheitä puissa. Näkisin muistiinpanot, arviot ja kommentit täällä kirjaston tekstien yhteydessä. Parasta antia tähän mennessä on minusta saateviestit täällä memossa yms keskusteluissa! Kokeilin nimetä yhden oudon suosikkini katkelmalla itse tekstistä, ihan vaan harhauttamisen ilosta. käykääs katsomassa, se on siellä oksistossa. Inkeri: Mark, what you brought up about "how technology can bring ghosts back to life", is particularly well shown in how my colleague Janne Juhana Rantala speaks of public memory and political ancestors through Mozambican rap music. The speeches of a political ancestor, ex-president Samora Machel - dead in 1986 - are sampled into contemporary rap. Political ancestors is a great concept, too. Teknologian henkiin herättämistä poliittisista esivanhemmista löytyy suomeksi Rantalan intro väitöstutkimukseensa (Lectio Praecursoria) täältä: https://journal.fi/elore/article/download/79307/40209 Mark: *(Learning to use this Memo function, ahem.)* I added an excerpt to our library from McMullen's fantastic film 'Ghost Dance' (1983) in which Pascale Ogier interviews Jacques Derrida about his thoughts on ghosts. I also love this short interview with Bernard Stiegler, where he comments on the aforementioned film as well as Derrida's notion of Hauntology. Link: https://www.youtube.com/watch?v=hXQB7RFzoFM. Particularly relevant to our work is Stiegler's mention of "the war of phantoms." In short, innovation in technology has the potential of bringing ghosts back to life, therefore resulting in a war between long-forgotten thoughts, a clash of the ghosts of the past and the present. A note re: Memo function--we should back this up every once in a while. I just did. 5.12.2021 Jani-Matti: Pyhäjärvi-instituutin tutkija Anne-Mari Ventelä puhuu kiinnostavasti henkilökohtaisesta suhteesta Pyhäjärveen ja Satakunnan vesistöjen tilasta Petteri Saarion ohjaamassa Järviemme helmet -sarjassa. Haastattelu löytyy Yle Areenasta https://areena.yle.fi/1-1398718 kohdasta 16:00 alkaen. Haastattelun sisältö resonoi monella tapaa Sade on toisenlaista nyt -teoksen kanssa. 30.11.2021 Jani-Matti: Kristiina Ljokkoi vinkkasi muutama viikko sitten todella kiinnostavan Debra Benita Shawn teoksen Posthuman Urbanism: Mapping Bodies in Contemporary City Space. Tilasin juuri e-kirjan. “The World Health Organisation estimates that, by 2030, six out of every ten people in the world will live in a city. But what does it mean to inhabit the city in the twenty-first century? Posthuman Urbanism evaluates the relevance and usefulness of posthuman theory to understanding the urban subject and its conditions of possibility. It argues that contemporary science and technology is radically changing the way that we understand our bodies and that understanding ourselves as 'posthuman' offers new insights into urban inequalities. By analyzing the relationship between the biological sciences and cities from the nineteenth century onward as it is expressed in architecture, popular culture, and case studies of contemporary insurgent practices, a case is made for posthuman urbanism as a significant concept for changing the meaning of urban space. It answers the question of how we can change ourselves to change the way we live with others, both human and non-human, in a rapidly urbanizing world.” Listasin muutamia kirjallisia teoksia, jotka olen tuonut mukanani tänne puutarhan multiin. Miten ja minne nämä siis listataan? Vai pidetäänkö lista vain erikseen? Anna Tsing, Heather Swanson, Elaine Gan, Nils Bubandt: Arts Of Living On A Damaged Planet. Ghosts of anthropocene. 2017. University of Minnesota Press. 375s. Doreen Massey: Samanaikainen tila. 2008. Toimittaneet: Mikko Lehtonen, Pekka Rantanen & Janne Valkonen. Suomentanut: Janne Rovio Vastapaino. 240s. Miwon Kwon: One Place after Another: Notes on Site Specificity. 2004. The MIT Press. 232s. Mark Fisher: Ghosts Of My Life. Writings on depression, hauntology and lost futures. 2014. Zero Books. Jari Lyytimäki & Janne Rinne: Valon varjopuolet. 2013. Tammerprint Oy. 255s. Riikka Kaihovaara: Villi ihminen ja muita luontokappaleita. 2019. Atena Kustannus Oy. 224s. Hanna Johansson & Anita Seppä: Taiteen kanssa maailman äärellä. 2021. Parvs. 275s. Claire Bishop: ARTIFICIAL HELLS. Participatory Art and the Politics of Spectatorship. 2012. Verso, London. 386s. Katariina Numminen, Maria Kilpi & Mari Hyrkkänen (toim).: Dramaturgiakirja - Kaikki järjestyy aina. 2018. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. 240s. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/252760/TeaK_68.pdf Casques Ranciere: Vapautunut katsoja. Suomentaneet Anna Tuomikoski ja Janne Porttikivi. 2016. Tutkijaliitto. 149s. Mikko Lehtonen: Maa-ilma. 2014. Vastapaino. 432s. Emanuel Coccia: Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa. 2020. Suomentanut Jussi Palmusaari. Tutkijaliitto. 153 s.  Donna Haraway: Story telling for earthly survival (Dokumenttielokuva, ohj. Fabrizio Terranova, 2017) https://vimeo.com/ondemand/donnaharawaystorytelling Anna Tsing: Lopun aikojen sieni. Elämää kapitalismin raunioissa. Suomentanut Anna Tuomikoski. 2020. Tutkijaliitto. 372 s. Elisa Aaltola & Sami Keto: Empatia, myötäelämisen tiede. 2017. Into. 290 s. Sami Pihlström: Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas. 2018. NTAMO. 272 s. Augusto Corrieri: The Rock, the Butterfly, the Moon, and the Cloud - Notes on Dramaturgy in an Ecological Age http://www.augustocorrieri.com/rock_moon_butterfly_cloud.pdf (julkaisusta Konstantina Georgelou (toim): The Practice of Dramaturgy - Working on Actions in Performance. 2017. Valiz. 304 s.)  Terike Haapoja: Tilan politiikka (2011) http://www.terikehaapoja.net/tilan-politiikka-2011/ (julkaisusta Annukka Ruuskanen (toim.) Nykyteatteri. Acta Scenica 2011.) Anna Tsing: Lopun aikojen sieni. Elämää kapitalismin raunioissa. Suomentanut Anna Tuomikoski. 2020. Tutkijaliitto. 372 s. 26.11.2021 Jani-Matti: Mitä meistä jää? Jotenkin lohduttavaa, jos vain ykkösiä ja nollia jollekin hieman vinksahtaneelle digitaaliselle rannalle. (Olen huono vitseissä). Koiviston Miikka soitti viime maanantaina YleX:n Uuden musiikin illassa loontoolaisen Kleinin Made for Ibadan. Haltioiduin biisin hauntologisuudesta. Tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=FKKPUz75SIE Laitoin tänään aamulla soimaan koko Harmattan levyn ja on kyllä haastava meno. For Solo Pianossa on arkkitehtuuriltaan jotain yhtäläisyyttä A Scenen ajattelun kanssa. Voiko musaa kylvää tänne ituina (esim. linkki Youtubeen yms)? Tai voisiko Gardenille olla oma soittolista Spotifyssa? Mietin myös tänne kylvettävien rikkaruohojen symbolitasoa tai merkinantoa. Toisaalta logiikkaa. Esim. Sensotran logon sijaan pitäisikö Sensotralle kasvattaa tänne rannalle puu? Kokeilen koivua ja mäntyä. 25.11.2021 Inkeri ja Jani-Matti: -Lisätään jatkossa idut rikkaruohojen yms. vastaavien symboleiden alle eri paikkoihin. -Joensuun esitelmän raami 20min ajasta (kellotus) ja muuten annetaan rönsyillä puutarhassa, ei koherenttia presentaatiota. JM avaa tarkemmin "dramaturgista työtä", Inkeri lukee runon yms. -Sensotran voisi kokeilla omana logona, ei paikkana. JM testaa. -Kommentoinnit tähän memoon jatkossa tyyliin Inkeri: Mark: Jani-Matti. Voi myös kiinnittää kysymyksiä @Inkeri, @Mark, @Jani-Matti -Kirjoihin henkilökohtainen taso (miksi tämä kirja on täällä kirjastossa). Kannet pois, koska liian kaupallinen fiilis. -Taustamusan / äänimaiseman lisääminen? Onko sulla @Mark ajatuksia? -Pidetään julkaisi monikielisenä, jotta saavuttaa myös esimerkiksi Suttilan periferiat. -Käsikirjoitusluonnoksista printit ja kaavio dramaturgisesta työstä tänne rannalle Joensuun luentoa varten. JM tekee. Jani-Matti: Lisäsin linkin gradient-pohjaiseen kirjastoon. Löytyy kirjapinon, kun kulkee hieman eteenpäin. Tulee mielestäni liiaan "kaupallinen" fiilis. Voisi tehdä vain tekstipohjaisena? Pohdin meidän yhteistä työtä. Mitä se on, mistä se koostuu? Olemme puhuneet paljon, että dramaturginen ajattelu yhdistää meitä, mutta mitä "dramaturgia" oikeastaan tarkoittaa? Pidin ohjaaja ja dramaturgi Anni Kleinin kanssa Tila ja dramaturgia -nimisen kurssin Aalto yliopiston ja Taideyliopiston yhteisopinnoissa viime helmikuussa. Anni piti kurssin ensimmäisenä päivänä tiiviin alustuksen dramaturgiasta ja minä tilasta. Kävin läpi muistiinpanojamme kurssilta ja Anni oli poiminut sinne kriitikon ja esseisti Marianne van Kerkhovenin ajatuksen dramaturgiasta: “Dramaturgy today is often a case of solving puzzles, learning to deal with complexity. This management of complexity demands an investment from all the senses, and, more especially, a firm trust in the path of intuition.” Toinen sitaatti alustuksessa oli teatteridramaturgi Juha-Pekka Hotiselta: “Dramaturgia on minkä tahansa materiaalin järjestämistä esitykseksi.” (Mielestäni esitys-sanan voisi hyvin korvata tässä kontekstissa termillä "teos" tai "kokonaisuus".) Anni avasi myös omassa luento-osuudessaan, miten dramaturgia-sanan nykykäytön voi jäsentää karkeasti kolmella tavalla: 1. Dramaturgia jonkun yksittäisen teoksen tai esitystapahtuman ominaisuutena Dramaturgia on tietylle teokselle tai tapahtumalle ominainen sommittelu, järjestys, rakenne, säännöstö. Tapa, jolla kyseinen kokonaisuus rakentuu ja jäsentyy. Esimerkiksi: mitä elementtejä esimerkiksi tässä kokonaisuudessa on? Missä järjestyksessä elementit ovat ja minkälaisella logiikalla ne seuraavat toisiaan? 2. Dramaturginen työ, dramaturgintyön praktiikka Dramaturgisen työn voi sanoa olevan ainesten sommittelua: niiden havainnoimista, valitsemista, asettamista, niistä neuvottelua. Tämä voi tarkoittaa teoksen materiaalin tilallis-ajallista sommittelua, ruumiiden välistä sommittelua, teoksen kielellistä sommittelua, joka tapahtuu aina teoksen sisällä sekä kulttuurisessa suhteessa teosta ympäröivään kontekstiin. Toisaalta dramaturginen työ voi olla myös kysymistä, kyseenalaistamista, outoon asentoon kääntämistä, ihmettelyä ja aistimista. Ainakin. 3. Dramaturgia käynnissä olevana diskurssina Dramaturgia taiteena, tiedonalana, oppiaineena. Se, mihin Aula, Niskanen & Salo yhteistyö pohjautuu on mielestäni juurikin kohdat 1 ja 2. Eli sitä, miten meidän eri taustat ja praktiikat kohtaavat ja tekevät tätä "dramaturgista työtä" jonkin kokonaisuuden äärellä. Miten tutkimuksellinen tieto järjestäytyy esimerkiksi installaation muotoon? Tai miten tieteellinen julkaisu sommitellaan kokemukselliseksi teokseksi, toisin päin tai johonkin "välisyyteen"? Eli onko tämän puutarhan yksi perustehtävistä tehdä tätä "dramaturgista työtä" ja neuvottelua läpinäkyväksi kysymysten ja yhteisen keskustelun kautta? Ja sitä kautta tarjota työkaluja muille monitieteellisiin työryhmiin? Tästä voitaisiin puhua myös Joensuun esitelmässä. Lisäsin Mana Contemporaryn Artist Talkin. Lisäsin Murmurationsin tekstin. Tänään aamulla pohdin puutarhan kirjastoa ja ituja. Ajattelun iduista tuli mieleen ensimmäisenä Aune Kallinen. Aune on esitystaiteilija ja toimii tällä hetkellä ruotsinkielisen näyttelijäntyönkoulutuksen professorina Taideyliopistossa. Olen ollut tekemässä Aunen kolmea eri teosta valo- ja tilasuunnittelija vuosina 2010-2015 ja Aunen kanssa työskentely on sysännyt mut aina johonkin uuteen, määrittelemättömään suuntaan. Mielestäni Aunen radikaalius ilmenee niin monessa, että pitäisi kirjoittaa oma julkaisu. Mutta yhtenä esimerkiksi mainittakoon, että Aunen työskentelyä leimaa luopuminen haltuunotosta, tilan antaminen esiin pyrkivälle ja sen hyväksyminen sellaisenaan. Yksi Aunen ja työryhmien teoksista on nimeltään Sädekehistä - Täydellisen politiikka (Kiasma-teatteri, 2015). Sädekehistä -teoksessa lähtökohtana oli tarkastella ruumiillisia tapoja olla maailmassa. Sädekehät, joiden harjoittaminen oli läsnä esitystapahtumassa, kuvasivat maailmassa olemisen kokemusta, yhteyttä kaikkeen, ei sitä mitä näemme, vaan sitä mitä koemme. Kävimme Aunen kanssa keskustelun prosessin jälkimainingeissa “pienen liikkeen politiikasta” (7.10.2015). Seuraavat Aunen ajatukset ovat itäneet monissa Sädekehien jälkeisissä teoksissa, muun muassa näissä jotka ovat Gardenissa: “Jos halutaan oikeasti tuottaa muutosta tai edesauttaa sitä, niin silloin kun mennään rajalle, missä muutos, se tuntematon tai ei vielä maailmaan tuotu tai se uusi piileksii, ja jos haluamme että muutoksesta tulee iso tai pysyvä, niin siellä rajalla pitää olla todella varovainen - ja tehdä ihan pieni muutos kerrallaan. Jos se muutos on yhtään liian iso, meidän psykologia ja sosiaaliset konventiot heittävät meidät takaisin ja meistä tulee vain entistä konservatiivisempia. Eli jos me halutaan lähteä purkamaan sosiaalisia konventioita tai rakentamaan uutta ruumista, tai uusia yhteisöjä, ja jos haluamme, että sinne mahtuu sisään paljon monenlaista sakkia, muutosten pitää olla todella hienovaraisia, jotta emme aiheuta liian isoja vastareaktioita. Vastareaktiot aiheuttavat vain sen, että lopulta emme vapaudu yhtään mistään, vaan rakennamme enemmän muureja sekä henkilökohtaisella, yhteisöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla.” 22.11.2021 Jani-Matti: Voisiko jonkin meidän "artist talkin" lisätä tänne kertomaan yhteistyömme lähtökohdista? Esim. SENSOTRAn konferenssin 10.6.2020? Siitä on olemassa aika hyvä käsikirjoitus. Ja toinen juttu: Valmistelin estetiikan kurssin luentoa ja kahlasin nettiä Mark Fisherin perässä. Hauntologia ponnahti osuvasti esiin Matti Tuomelan ja Seiskan poikien kritiikissä, joka käsittelee Exploited Bodyn elektronista musiikkia ja voimakkaita visuaaleja yhdistelevää Threnody -esitystä Kiasma-teatterin URB-festivaaleilla kesäkuussa 2019 https://seiskanpojat.com/2019/06/14/exploited-body-threnody-kiasma-teatteri/ Tuomela avaa mielestäni hyvin hauntologian käsitteen: "Hauntologia tarkoittaa siis sitä, että jokin asia on läsnä oman poissaolonsa kautta. Populaarimusiikissa kaikenlainen samplailu, luuppaaminen, säröily ja kohina voidaan tulkita oireena siitä, ettei se pysty enää kuvittelemaan tulevaisuutta, jolloin kadotettu tulevaisuus ikään kuin kummittelee siinä. Vaikkei tulevaisuutta voisikaan kuvitella, se ei tarkoita sitä, että se on kokonaan menetetty. (...) Nimittäin suuri osa aiemmista, utopistisiltakin vaikuttaneista tulevaisuuksista oli lopulta kapeita ja ulossulkevia, valkoisia kehoja leijumassa painottomasti avaruusaluksissa, tai jotain sinne päin. Erästä legendaarista filosofian lausetta vapaasti muunnellen: ihmisen on ollut helpompi kuvitella elävänsä tulevaisuudessa avaruusolioiden kanssa kuin tasavertaisissa yhteiskunnissa. Jotta jotain uutta voi syntyä, pitää vanhan hävitä. Hankaluus nähdä tulevaisuutta voi olla myös oire siitä, että jotain on aidosti muuttumassa. Ei vain niin, että tulee uusia ja taas uusia vempaimia markkinoille. Tämä tuottaa Threnodyn kaltaisille teoksille eräänlaisen kaksoisvaikutuksen, jossa tulevaisuus on yhtä aikaa menetetty ja mahdollinen. Se ei minusta suoraan tee ehdotusta utopiaksi, vaan raivaa tilaa niiden synnylle. Eli toisin sanoen sijoitan itse esityksen vahvasti nykyhetkeen." Vaikka tekstilainaus on ehkä hieman irrallinen, heijastelen Tuomelan hauntologisia ajatuksia monitieteellisen puutarhamme multiin: Kummitteleeko puutarhassamme kadotettu tulevaisuus teosaihioiden samplailun kautta? Läpivalottaako aistihavaintojen ja kuiskausvempainten luuppailu lopulta sen, että emme pysty kuvittelemaan tulevaa? Eli missä määrin vanhan pitää kadota? Vai onko Garden of Becomings yhtä aikaa menetetty ja mahdollinen? Oire siitä, että jotakin on aidosti muuttumassa? Ja muille täällä rannalla rämpiville tiedoksi, että tätä puutarhaa asuttavat monenlaiset aaveet: toiset tulevat tänne Arts Of Living On A Damage Planet (toim. Anna Tsing, Heather Swanson, Elaine Gan, Nils Bubandt, 2017) -teoksen kautta, joka käsittelee elämäntaidon jatkumisen mahdollisuuksia vahingoittuneissa ekosysteemeissä käyttäen työkalunaan aaveen ja hirviön metaforia. Toisaalta täällä kummitelee myös filosofi Mark Fisher ja hänen teoksensa Ghosts of My Life: Writings on Depression, Hauntology and Lost Futures (2014), johon Seiskan pojatkin taitaa kritiikissään viitata. (Joojoo, hauntologia on Derridan käsite, mutta Fisher teki siitä poppia). Esimerkiksi Murmurations ja The Rains Are Different Now -teoksien ympäristöjemme muutoksia käsittelevät aistihavainnot ovat dramaturgisesti sekä aika-tilallisesti jäsentyneet kolmelle eri äänisuihkukaiuttimelle juurikin Fisherin ajattelun mukaisesti (ei enää, nyt, ei vielä), mutta itse teosten tekstimateriaali eli aistihavainnot pohjautuvat taas Tsingin ja hänen kollegoidensa käyttämään aaveen metaforaan. Sekavaa. Tiedän. Mutta tästä samplailusta (?) ja muusta kohta enemmän. Fisherin sanoin: "When the present has given up on the future, we must listen for the relics of the future in the unactivated potentials of the past". 21.11.2021 -Lisäsin Joensuun konferenssin abstraktin. 20.11.2021 -Mitä jos Gardeniin loisi oman äänimaailman? Millainen se olisi? Tuli mieleen, kun kuutelin Hoavin uutta "Music for Six Rooms" -levyä. Puutarhanhoitoa: - Lisäsin Minä maa -artikkelin (löytyy viimeisestä maisemasta) - Lisäsin kokeeksi Vallisaaren ja A Scene -teoksen videon sekä haastattelun teoksen taustoista. Sopii mielestäni hyvin maiseman kanssa. - Kokeilin poistaa hoverit - onko enemmän kokemuksellisempi, yllättävämpi? - Lisäsin Ghost Light -teoksen ja hehkulampun kahteen eri paikkaan. En tiedä, kumpi parempi. - Muutin hieman ikoneita 19.11.2021 Puutarhanhoitoa: -Poistin Full Screen-painikkeen. -Lisään Uudelleen suuntauksia -kirjoitushankkeen aihiot rannalle. Kirjoitan vars. tekstit tammi-heinäkuussa ja liitän ne tänne. -Tein tästä listasta oman Memon ja poistin tuolta heinien alta. -Miten Sensotra-lisätään? Paikkana ja siitä linkki https://archive.uef.fi/fi/web/sensotra/ ? 18.11.2021 Puutarhanhoitoa: - Lisäsin “full screen” -painikkeen. Selaimella toimii, mutta kännykässä “full screen”-painike avaa ja siirtyy suoraan Kuulan-sivustolle eli menee pois Gardenista. Haluatteko, että full screen-painike pidetään silti? Mitä ajattelet @Mark? - Poistin Cargon faviconin (salaman) ja korvasin sen läpinäkyvällä symbolilla (tyhjä alpha-kanava). Näkyy kuitenkin osoiterivin vieressä. Mulla ei näy selaimissa, joissa en ole kirjautunut Cargoon adminina. Pitää lukea hieman ohjeita. - Lisäsin Pori-kohtaan lehtileikkeet (ilmestyy hetken päästä ruutuun kun klikkaa “Poriin”) ja Sade-teoksen äänineen. Käykää tsiikaamassa ja kommentoikaa, onko ok noin. Harmi, että soundien välissä tulee tauko, kun vaihtaa kuvaa. - Käytetäänkö ilmaisua “back to the garden of becomings” vai esim. “back to the beach”, kun palataan takaisin esim. Porista? Gardenhan on myös teokset? - Poistin toistaiseksi Helsingin eli linkin Ghost Lightiin. Pohdin, että käyn kuvaamassa Kansallisteatterin edessä 360-kuvan tms. Koitan käydä huomenna tai viim. viikonloppuna. - Haluatko @Inkeri jakaa sun tekstin (jonka liitit Zoomin eilen) myös Gardeniin? Nyt se ei ollut tallentunut tuonne enkä myöskään huomannut kopioida sitä. - Kokeilin levitellä muutamia kuvia aistikävelyistä rannalle + muutaman Inkeri artikkelin. Voin lisäillä näitä, jos toimii teidän mielestä. Jotenkin nämä rannalla lojuvat kuvat ja artikkelit ovat kiehtovia / ranta / juuri Caven Pointin ranta, tarjoaa kiinnostavan kontekstin. - En tiedä / en ole vielä keksinyt, mikä olisi sopiva 3D-kuva / paikka “kirjastolle”. - Käsitteletkö @Mark kuvaa Brooklyn Bridge Parkista (hiekkasäkit pois) vai voinko lisätä sinne infot ja soundit? - Ehkä meidän yhteistä historiaa pitäisi avata tuossa esittelytekstissä muutamalla sanalla? Kuka tekisi? - Minne “idut” lisättäisiin? - Fontit on kyssäri. Olisi kiva, jos esim. kuvakkeiden fontti olisi jokin uskottava “julkaisufontti”. Kuvien ja teostekstien alla on nyt Roboto. - Lisäsin nämä muistiinpanot ruoho-symbolin alle.

Card

Card

Card

Card

Card